tiistai 7. huhtikuuta 2009

Laivalla kirkolle.

Kaisa Eerolan nuorin poika Antti kirjoitti veljelleen Haapajärvelle:
Muistan kuinka Äiti oli ahkera tuplatäkkikangasta laittamaan. Monet ihmettelivät hänen nerouttaan siinäkin,kun sen kutominen on harvinaista.
Useat kävivät katsomassa sen kutomista ja aikoivat tulla oppimaan.
Myllyn emäntä kun kävi ,niin hän sanoi: "se on arvokas muisto" kuka olisi voinut aavistaa,että se niin pian muuttuu muistoksi ehtimättä sitä edes valmistaa. Kaikki pitivät kummana,kun hän osasi sitä kutoa,kun oli kulunut 30 vuotta edellisen tuplatäkin kutomisesta.
Lauantaina 27.kesäkuuta 1925 Kaisalle tuli vieraita Haapajärveltä autolla: Leppäniemen koko väki, Himolan Fransu emäntineen. Törmälän emäntä ja Nokareen Anna tulivat seuraavana päivänä ja jotkut kävivät vaan kahvilla,heitä olivat Argilander emäntineen ja poikansa kanssa ja Törmälän Jussi,jotka olivat kirkolla.
Kaisa oli kovasti iloinen vieraista. Hän näytti vieraille kankaan kutomista kun he sitä tahtoivat.
Seuraavana aamuna su 28.6.25 Kaisa herätti vieraat jo ennen 4. Hän oli laittanut evästä laivamatkalle ja joimme lähtiessä kahvit.
Vähän aikaa odotettuaan lähti laiva (s/s Ylä-Keitele pituus n.30me ja lev 6 me)
Keitelepohjasta kohti Viitasaaren kirkonkylää.
Ilma oli erittäin kaunis ja lämmin,joten olimme melkein koko matkan yläkannella. Meillä kaikilla oli niin hauskaa.
Kirkolle päästyämme menimme Narisen kahvilaan juomaan kahvit.
Toiset vieraat ja isännät lähtivät hautausmaalle ja kirkkoon, pyhäpäivä kun oli,ja toiset katselivat kirkonkylän nähtävyyksiä.
Paluumatkallakin kaikki vieraat isäntineen istuivat yläkannella ja nauttivat maisemista ja toistensa seurasta.
Tuskimpa kukaan osasi arvata sitä,että Kaisa nukkuisi pois seuraa- van päivän iltana. Vieraat olivat Mattilassa 2 yötä.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Kaisan viimeinen talvi 1925


Kaisa Eerola vietti viimeisiä elinvuosiaan välillä Haapajärvellä Eerolassa ja välillä Viitasaaren Mattilassa. Miehensä Antin kuoleman jälkeen -21 hän jopa mietti Mattilasta luopumista eli
sen myymistä.
Kovana työihmisenä tunnettu Kaisa oli monessa mukana mitä nyt maatalossa työtehtäviä oli.
Talvella -25 hän kehräsi lankoja Eerolassa ja huhtikuun lopulla kyyditsi hänen tyttärensä Seidi hänet Mattilaan. Mattilassa Kaisa ryhtyi hakkaamaan halkoja. Hänellä oli ollut pitempäänsydän- sairautta ja hänen piti saada laihdutettua itseään. Useamman viikon aikana halkoja hakatessa liiteri tuli täyteen. Tämän jälkeen hän poikansa Antin kanssa latoi kiviaitaa monta
sataa metriä( tieto löytyy Antin muistiinpanoista).
Tämän jälkeen Kaisa ryhtyi värjäämään lankoja ja rupesi laittamaan kangasta kangaspuihin.Tämä oli Kaisan viimeinen kangas ja se jäi häneltä kesken. Vahvan monitoiminaisen voimat
alkoivat ehtyä. Kesäkuun 29. päivän iltana Kaisa nukkui pois Mat- tilassa.
Haapajärvi-kirja s.233:n mukaan Täkänäntekijä vertaansa vailla oli monitoiminainen Kaisa Eerola, joka suunnitteli itse kaikki mallinsa ja kudoksensa. Eerola oli aikaansa edellä olevatalonpoi- kaisnainen vuosisadan alussa.
Täkänä kuuluu vahvistettuihin kankaisiin, ts. siinä on päällekkäin kaksi kangasta,jotka kiinnittyvät toisiinsa kuvioiden rajakohdista. Täkänän kuviot poimitaan lastalla, ja ne voivat olla erittäin vaihtelevia ja monipuolisia. Täkänää kudotaan yleisemmin villa- ja pellavalangoista ja sitä käytetään pääasiassa seinävaatteena.(Monitaito-kirja)

torstai 1. tammikuuta 2009


Jyväskylän maakunta-arkistossa on lainhuutokortisto. Kortiston mukaan Mattilan omistajana on ollut 1910-luvulla Oskari Heinonen,joka on saanut lainhuudon Mattilaan rek. n:o 2:6 Räihän perintötaloon 23.9.1913 Viitasaaren syyskäräjillä 1913 § 13 sivu 174.
15.12.1915 päivätyn maarekisteriotteen mukaan Mattilan tila käsitti 16 ha viljeltyä ja 52 ha metsää.
Oskari Heinonen toimi kauppiaana Mattilassa.
Hannes Raappanan haastattelu Maaselkä-lehdessä n:o 25-1980:
Vuonna 1918 oli Antti-isäntä Jyväskylästä Lokomobiiliä ostamassa käydessään,ihastunut Viitasaarella myytävänä olleeseen komeaan järvenrannalla olevaan taloon ja ostanut sen välittömästi.
Tietosanakirja kertoo lokomobiilistä (lat.),että se on pyörillä siirrettävä höyrykone,jota käytettiin ennen vanhaan maataloudessa ja teollisuudessa voimanlähteenä. Esim. pyörittämässä puimakonetta.
Antti Eerola siis osti Mattilan vuonna 1918. Lainhuutokortiston mukaan Antti Eerola sai lainhuudon Mattilaan rek. n:o 2:6 Räihän perintötaloon n:o 2 Viitasaaren talvikäräjillä 11.3.1921.
Palvelut olivat Keitelepohjassa tuohon aikaan paljon paremmat,kuin nykypäivänä. Siellä oli mm. kauppa-ja majoituspalveluja ( kestikievari Kankaan talossa ),unohtamatta laivaliikennettä Keiteleellä Ylä-Keitele höyryalus liikennöi Keitelepohjan satamaan päivittäin.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Eerolan mylly,Haapajärvi

Kuva Eerolan myllystä vappuna 1920. Emäntä Kaisa Eerola istuu keskellä vierellään Osuuskaupan konttorista Valjakka ja Abbelqvist, Mikko ja Antti Eerola sekä myllyn ovisuussa
mylläri. Valokuva julkaistu Maaselkä- lehdessä n:o 25-1980 Hannes Raappanan haastattelun
yhteydessä. Kuva löytyy myös Antti Eerolan tyttären, Raijan, albumista, mistä se on tähän
otettu.
Antti Eerola kirjoitti 13.1.71 mm. Maaselkä-lehteen:
Minulla on mylly vielä hyvin muistissa, sillä poikasena olin usein keväällä päreiden höylyyaikana ottamassa niitä vastaan ja myöhemminkin käytin myllyä syksyisin ja keväisin.
Myllyssä oli oikein 3 kiviparia, joista yhdessä puhdistettiin (räädättiin), toisessa jauhettiin ihmisille ja kolmannessa elukoille. Lisäksi ulkona oli sirkkeli ja pärehöylä, jotka kaikki kävivät vesivoimalla. Yläkerran nurkassa oli pieni kamari, jota voitiin lämmittää.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Antti Eerola (Parttimaa)

Antti Eerola syntyi 26.3.1858 Haapajärvellä. Hän oli maanviljelijä ammatiltaan. Antti Eerola viljeli vaimonsa Kaisa Eerolan kanssa Haapajärven Ylipäässä Kuonajoen varrella ollutta maatilaa.
Eerolan talo oli varsin suuri, lehmiäkin 40 ja useita hevosia.
Vierasta työvoimaa saattoi olla jopa parikymmentä henkeä.
Antti osallistui paikkakunnalla eri toimintoihin mm. oli perustamassa Osuuskauppaliikettä Haapajärvelle 1907. Hänet
valittiin Osuuskaupan rahastonhoitajaksi perustavassa kokouksessa. Antti Eerola asui viimeiset vuodet Viitasaarella Keitelepohjan Mattilassa, jonka hän vaimonsa kanssa osti v. 1918. Hän kuoli 30.4.1921 ja hänet on haudattu Viitasaaren hautausmaalle. Viereisessä kuvassa Antti istuu Mattilan kaivon kannella.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Komea talo

Nuorimies Antti Eerola kirjoitti Keitelepohjan Mattilasta äidilleen Haapajärvelle 20.9.1918: Kyllä täällä on komea talo. Rakennus on kaksi kerroksinen ja muut huoneet on yhdessä rakennuksessa. Kaikki huoneet on niin hyviä ja sieviä. Koko talo korkealla ja kauniilla paikalla. Joka aamu lähtee laiva satamasta. Järvi on hyvin suuri ja saarinen. Kyllä saa kuulemma kaloja kasakaupalla ja kohta ne rupiaa niitä oikein pyytämään. Sitten teidän pitää tulla tänne, mutta ei ennen kuin isä ehtii käydä siellä. Oli kaksi taloa hoidettavana toinen tämä Mattila ja toinen Eerolan talo Haapajärvellä, joten kulkemista riitti. (välimatkaa noin 90 kilometriä)

torstai 6. marraskuuta 2008

Mattila, Viitasaari Keitelepohja

Tämän talon Antti ja Kaisa Eerola ostivat vuonna 1918. Tarinan mukaan Antti oli matkalla Haapajärveltä yöpynyt Keitelepohjassa olevassa kievarissa. Antti oli kuullut, että naapuritalo on myynnissä. Hän oli sanonut ostavansa tuon talon
paluumatkalla, mutta kukaan ei ollut uskonut reissumiehellä olevan rahaa talon ostoon. Antti oli
kuitenkin palanut asioiltaan muutaman päivän perästä ja ostanut kyseisen talon kaikkien hämmästykseksi.